Lyriikat

Voitin syksyllä 2019 Suomen sanoittajayhdistyksen järjestämän sanoituskilpailun blankotekstillä ja olin myös toisessa sarjassa (valmiiseen melodiaan kirjoittaminen) viiden parhaan joukossa. Sanoittaminen on siis minun ydintäni muusikkona.

Sanoitukseni ovat usein  yhden henkilön havaintoja hetkistä, tunteista ja erilaisista elämäntilanteista. Tyyli vaihtelee arkisen toteavasta runolliseen, välillä mausteena ripaus huumoria. Tässä kolme esimerkkiä erilaisista sanoituksistani.

Sä ja mä

Säv. ja san. Tiina Vaattovaara
Esitt. Eini, 2020

Meil on lattiat täynnä legoja,
keittiös kokataan rakkautta.
Lastenhuone raikuu nauruu
mut itku vaanii nurkan takana.

Meil on painavaa.
Meil on kevyttä.
Elämä niin täydellisen täyttä.

Mut välil ikävöin sitä aikaa,
kun otit musta vielä salaa kuvia.
Joka kosketukses oli taikaa
ja oltiin niinku ei ois parempaa huvia
kuin toista silmiin tuijottaa.
Oli vaan sä ja mä
ilman muita määreitä.
Oli vaan sä ja mä.

Meil on aamuja, kun ei muisteta
sanoa toiselle huomenta.
Arkishow vie kaikki voimat
eikä talossa oo yhtään aikuista.

Meil on painavaa.
Meil on kevyttä.
Elämä niin täydellisen täyttä.

Mut välil ikävöin sitä aikaa…

Tuu mennään, karataan,
hotelli naapurista varataan
ja leikitään, ettei meistä
koskaan tullutkaan äitiä ja isiä.

Aa-a -aa
Ota musta salaa kuvia
Aa-a-aa
Ei oo parempaa huvia kuin sä ja mä

Sä ja mä
Sä ja mä

Kesän kuolema

Säv. Ilkka Immonen & Jyrki Niemelä, san. Tiina Vaattovaara
Esitt. Saa kiljua, 2019

Linnut virttä veisaavat.
Haapa soittaa kirkonkelloja.
Ei kahvia tarjolla.
Koruton kesän kuolema.

Mä laulan, sä kuuntelet.
Siinä kai se on.

Mä eloon jään
vaik on pimeää.
Roudasta maan
uus laulu versoaa.

Pääkallot haudoistaan
huutaa: Ohi on!
Ei kipua, ei tuskaa,
ei mitään muutakaan.

Mä laulan, sä kuuntelet.
Siinä kai se on.

Mä eloon jään
vaik on pimeää.
Roudasta maan
uus laulu versoaa.

Kohinoor

Säv & san. Tiina Vaattovaara
Esitt. Tiina Vaattovaara, 2017

Olen harhainen kontrollifriikki täynnä hulluja unelmia,
heikkoitsetuntoinen egoisti – joo, osaan hienoja sanoja.
Onko laaksossa kaikki muumit, arvailla tohdi en.
Mietin vain, mitä ihmettä tuumit,
kun lähdit kelkkaan tällaisen.

En opi kai koskaan.
Tasapaino falskaa
ja säännöllisin väliajoin lennän pyrstölleen.

Silti sä katsot mua kuin oisin joku Koh-i-Noor,
harvinainen jalokivi eksynyt perheenäitikuvioon.
Liihotan halki tän elämän kuin sokea perhonen vaistoillaan.
Sä sytytät valoja pimeään puutarhaan.

Tänään tiiliä laukussa raahaan, pian puita jo halailen.
Lattianraoissa laahaan kunnes alkaa siivous maaninen.
Joka kuukausi nollaan taulun, luon itseni uudestaan.
Siitä tuskasta syntyy laulu, on kaikki hyvin hetken taas.

En opi kai koskaan.
Tasapaino falskaa
ja säännöllisin väliajoin lennän pyrstölleen.

Silti sä katsot mua kuin oisin joku Koh-i-Noor,
harvinainen jalokivi eksynyt perheenäitikuvioon.
Liihotan halki tän elämän kuin sokea perhonen vaistoillaan.
Sä sytytät valoja pimeään puutarhaan.